Työttömyys ja lomautukset kehittyivät myönteiseen suuntaan tammikuussa Pietarsaaren seudulla. Joulukuussa seudun työttömyysaste nousi suhteellisen korkealle tasolle, 9,6 prosenttiin, mikä jopa lähestyi pandemia-ajan huippuja. Samaan aikaan lomautettuja oli joulukuussa ennätykselliset 838
Elämä Pietarsaaren seudulla
- Kaikki
- Asuminen ja Väestö
- Elinkeinoelämä & Työ
- Hanke
- Ilmastostrategia
- Liikenne & Infra
- Omistajanvaihdos
- Osaajien houkuttelu
- Pietarsaaren seutu
- Rekrytointi
- Selvitykset ja julkaisut
- Tapahtuma
- Tarjouspyynnöt
- Tiedote
- Tilastot
- Uncategorized
- Uutiset
- Uutiskirje
- Vastuullinen matkailu
- Vastuullisuus
- Vastuullisuuskertomus
- Yhteistyölautakunta
- Yrittäjyys
- Yrityskehittäminen
Toukokuussa 2025 käynnistynyt AI Boost Pietarsaaren seutu -hanke on edennyt vahvassa vauhdissa syyskauden aikana. Yli 20 osallistuvaa yritystä on ollut aktiivisesti mukana, ja hankkeessa on ehditty toteuttaa kolme osaamistyöpajaa. Viime
#maailmanparaspaikka ‑hengessä lähdetään mielellään ja aktiivisesti mukaan Nuorten yrittäjyys ja talous NYT ‑järjestön Vuosi yrittäjänä ‑ohjelmaan. Vaasassa kokoontui 19.2. peräti 260 nuorta ja yhteensä 96 eri NYT‑yritystä aluefinaaliin, josta 9
Pietarsaaren seudussa on voimaa, joka näkyy kauas omien kuntarajojen ulkopuolelle. Seudulla toimii vakiintuneita yrityksiä, jotka ovat kasvaneet mikroyrityksistä satoja ihmisiä työllistäviksi työnantajiksi, ja samalla syntyy uusia investointeja. Kysymys ei ole
Viimeisten kahden viikon aikana olen saanut yhdessä hienojen kollegoiden kanssa esitellä Pietarsaaren seudun työ- ja uramahdollisuuksia yli 1 200 nuorelle sekä osalle heidän vanhemmistaan. Ensin Sursikin 9.-luokkalaisten koulutusmessuilla, joihin myös
Aluekehitysnäkökulma vuodenvaihteeseen Myllerryksellisessä maailmassa ei aina ole helppoa suunnistaa. Ja on vaikea olla eri mieltä siitä, että epävarmuus leimaa nykyhetkeä melko paljon.Mutta uuden vuoden jälkeen on hyödyllistä etsiä positiivista motivaatiota
Ruotsinkielisen Teekkariyhdistyksen, Teknologföreningen vid Aalto-universtitet, järjestämät uramessut kokosivat 20.1. Otaniemeen joukon tekniikan alojen opiskelijoita. Tapahtumassa oli mukana 11 näytteilleasettajaa, muun muassa Wärtsilä, Fortum, Ramboll ja Sitowise. Pohjanmaata messuilla edusti Baltic
Concordian Tule Tänne! 2024 -rekrytointi tapahtuma osoitti, että vetovoima ja rekrytointi ovat erittäin ajankohtaista ja pitkäjänteistä työtä! Keskiviikkona 24. heinäkuuta Campus Allegro täyttyi jälleen yrityksistä ja vierailijoista tämän vuoden Tule
Oletko kiinnostunut työmahdollisuuksista Pietarsaaren seudun monipuolisessa elinkeinoelämässä tai julkisella sektorilla? Etsitkö parhaillaan työtä tai harkitsetko uranvaihtoa? Silloin tämänvuotiset Tule Tänne! -rekrymessut ovat oikea paikka sinulle! Keskiviikkona 24. heinäkuuta kello 13-17