Pietarsaaren seudun Kehittämisyhtiö Concordialla on alkanut kiireinen syksy. Kolme uutta hanketta käynnistyy nyt, ja katse suuntaa tulevaisuuteen. Yhdessä ne avaavat tietä entistä kestävämmälle ja kilpailukykyisemmälle Pietarsaaren seudulle.
Keväällä Concordia sai vihreää valoa ensimmäiselle Interreg Europe -hankkeelleen – iCEAR, Integrated Circular Economy Action plans for Rural areas. Hankkeen tavoitteena on tukea maaseutualueita kehittämään kiertotalousratkaisuja ja ilmastotyötä. Tarkoituksena on sekä vahvistaa paikallista toimintaa että saada arvokkaita kokemuksia muualta Euroopasta.
”Osallistuimme kesällä hankkeen ensimmäiseen opintomatkaan, joka pidettiin Giessenissä, Saksassa. Siellä tapasimme muita osallistujia muun muassa Irlannista, Kreikasta, Portugalista ja Sloveniasta. On innostavaa olla mukana näin laajassa eurooppalaisessa verkostossa, ja nähdä mitkä kysymykset yhdistävät meitä ja mitkä erottavat,” kertoo projektipäällikkö Pia Holkkola-Löf, joka työskentelee hankkeessa yhdessä Pietarsaaren seudun ilmastokoordinaattorin Elisabeth Anderssonin kanssa.
iCEAR-hanke jatkuu vuoteen 2029 asti, ja projektipäälliköillä on suuret odotukset sen suhteen, että se tuo arvokkaita työkaluja ja tukea seudun ilmastotyöhön.
”Pietarsaaren seudulle tämä on tilaisuus löytää älykkäitä ratkaisuja, jotka tekevät elinkeinokehittämisestä entistä kestävämpää ja antaa valmiutta tulevaisuuden haasteisiin.”, painottaa Holkkola-Löf.
Pietarsaaren seutu houkuttelevana investointipaikkana
Uusin hanke keskittyy investointeihin ja yritysten sijoittumiseen – ajankohtaiseen teemaan, josta monet ovat olleet kiinnostuneita.
”Meillä on onni olla hyvin monipuolinen alue, jossa toimii useita vahvoja, mutta erilaisia teollisuudenaloja. Alueena meidän täytyy kehittää kykyämme houkutella uusia investointeja ja yrityksiä, ja tämän hankkeen avulla haluamme löytää selkeämmän suunnan eteenpäin”, kertoo aluekehittäjä Fredrik Sandelin.
Etableringsfokus för Jakobstadsregionen -hanke rakentuu seudun viiden kunnan (Pietarsaari, Uusikaarlepyy, Pedersöre, Luoto ja Kruunupyy) yhteisen etablontiryhmän ympärille. Siinä ovat mukana kaikkien kuntien edustajat, ja tavoitteena on tehdä seudusta entistä houkuttelevampi uusille sijoittumisille. Hankkeessa panostetaan kuntien osaamisen vahvistamiseen sijoittumisasioissa. Tämä tapahtuu muun muassa vierailuilla alueille, jotka ovat jo onnistuneet houkuttelemaan suuria investointeja, ja ottamalla heistä oppia.
”Suurin osa hankkeesta on kuitenkin selvitystyötä seudun erityisistä vahvuuksista eli kärkialoista. Mitkä ovat seudun tärkeimmät toimitusketjut, ja puuttuuko niistä jotakin, jotta ne toimisivat mahdollisimman saumattomasti? Voisiko jokin uusi teollisuudenala olla strategisesti merkittävä houkutella alueelle? Meille on tärkeää, että sijoittumistyössä nostamme esiin myös jo täällä toimivat yritykset ja luomme niille hyvät edellytykset kasvaa”, jatkaa Sandelin.
Pienyritykset saavat tukea tekoälymatkallaan
Pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset) ovat aina olleet Concordian toiminnan ytimessä – eivätkä ne nytkään ole jääneet taka-alalle. Yhdessä Yrkeshögskolan Novian kanssa Concordia on mukana uudessa hankkeessa AI Boost Jakobstadsregionen.
”Pk-yrityksillä on suuri tarve pysyä tekoälykehityksen mukana, jotta ne säilyvät kilpailukykyisinä markkinoilla”, sanoo Sandelin, joka työskentelee myös tässä hankkeessa.
Hankkeessa järjestetään työpajasarja pk-yrityksille, jotka haluavat aloittaa tai kehittää tekoälyn hyödyntämistä. Työpajasarja räätälöidään kullekin osallistujayritykselle, sillä tarpeet ja käyttömahdollisuudet vaihtelevat suuresti. Novian opiskelijat ovat tärkeässä roolissa uusien ratkaisujen löytämisessä.
”Meillä on mukana monipuolinen joukko pk-yrityksiä. Tällä hetkellä projektipäälliköt kiertävät haastattelemassa yrityksiä oppiakseen niiden toiminnasta ja haasteista. On aina yhtä inspiroivaa saada konkreettinen näkemys siitä, mitä yritykset jo nyt tekevät seudulla”, Sandelin summaa.
TIETOJA HANKKEISTA:
iCEAR – Integrated Circular Economy Action plans for Rural areas
Projektikumppanit: 9 kumppania 9 maasta
Rahoittaja: Interreg Europe (EU)
Projektiaika: 1.5.2025–31.7.2029

Etableringsfokus för Jakobstadsregionen – osaamisen vahvistaminen ja suuntaviivat EfJ
Rahoittaja: Pohjanmaan liitto, alueiden kestävää kasvua ja elinvoimaa tukeva AKKE-määräraha
Projektiaika: 1.8.2025–31.7.2026


AI Boost Jakobstadsregionen
Päätoteuttaja: Yrkeshögskolan Novia
Rahoittajat: Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 ELY-keskuksen kautta sekä Svenska Kulturfonden
Projektiaika: 1.5.2025–31.10.2026


Lisää tietoa:
Pia Holkkola-Löf, projektipäällikkö, +358 50 434 6669, pia.holkkola-lof@concordia.jakobstad.fi
Fredrik Sandelin, aluekehittäjä, +358 44 324 3435, fredrik.sandelin@concordia.jakobstad.fi