Tutustu ihmisiin, jotka ovat kotiutuneet seudullemme ja päättäneet rakentaa tulevaisuutensa juuri täällä.
Teemu Lillrank perusti ensimmäisen yrityksensä vuonna 2010 vakuutusasiamiehenä. Nykyään hän on yksityisyrittäjä ja toimitusjohtaja Suomen Yrittäjäturvassa, joka tarjoaa vakuutusratkaisuja yrittäjille kaikkialla Suomessa. Teemu on kasvanut Teerijärvellä, Kruunupyyssä, mutta asuu ja työskentelee nykyään Pietarsaaressa.
”Pietarsaaren seudulle on helppoa perustaa yritys, ympäristö on lämmin ja jollain tavalla kannustava. Alussa saa hyviä tukipalveluita, Sanna Kankaanpää Concordiasta on auttanut minua perustamissani yrityksissä. Lisäksi yleensä on tarjolla vapaita tiloja erityyppistä toimintaa varten.”
Pietarsaaren seudulla on paljon yrittäjiä suhteessa asukaslukuun. Kaikki tuntevat kaikki, ja se muokkaa yrittäjyyttä – niin hyvässä kuin pahassa.
”On helppoa luoda kontakteja, ja luotamme toisiimme, mutta maineen suhteen on oltava varovainen. Suurkaupungissa on luultavasti helpompi karistella epäonnistumisia, mutta täällä on kyse lupausten pitämisestä.”
Teemu pitää kaksikielisyyttä Pietarsaaren seudun tärkeimpänä vahvuutena. Suomen Yrittäjäturvalla on tänä päivänä 25 asiamiestä eri puolilla maata, eikä ole helppoa rekrytoida lisää työntekijöitä, jotka osaavat sujuvasti molempia kotimaisia kieliä.
”Ainoastaan tältä alueelta löydän ihmisiä, jotka ovat aidosti kaksikielisiä. Olen itse täysin kaksikielinen ja minulle on ollut itsestään selvää puhua suomea tyttärieni kanssa, jotta heistäkin tulee yhtä vahvoja molemmissa kielissä.”
Koska asiakkaat ovat hajallaan eri puolilla maata ja useimmat kokoukset pidetään nykyään etänä, Teemu ja hänen perheensä voisivat asua missä tahansa. He valitsivat Pietarsaaren. Perheeseen kuuluvat puoliso Nina ja tyttäret Molly (11 vuotta) ja Bianca (5 vuotta).
”Pienessä kaupungissa asuminen tarkoittaa, että ostaa itselleen aikaa. Pietarsaari on riittävän suuri, täällä on kaikki tarvitsemamme, mutta samaan aikaan se on myös riittävän pieni. Meillä on sekä koulu että päiväkoti kävelymatkan päässä kodistamme. Voin pyöräillä töihin viidessä minuutissa. Arvostamme myös meren läheisyyttä. Kun haluamme rauhoittua, lähdemme ulos ja käymme kävelyllä Fäbodan kallioilla.”
Haluatko tietää lisää Pietarsaaren seudun työ- ja asumismahdollisuuksista tai yrityksen perustamisesta?
Tutustu seudun avoimiin työpaikkoihin ja elämään Pietarsaaren seudulla. Yritysneuvojamme auttavat yrittäjyyteen koskevissa kysymyksissä.
#maailmanparaspaikka #pietarsaarenseutu #elämänlaatu #osaajienhoukuttelu