Alueen vetovoima ja avoimet työpaikat esillä UusioUra-rekrytointitapahtumassa 8.2.2022
Pietarsaaren seutu, johon Pietarsaaren kaupungin lisäksi kuuluvat Luoto, Kruunupyy, Pedersöre ja Uusikaarlepyy, sijaitsee yritystiheän ja vientivetoisen Pohjanmaan Pohjois-osassa. Seudulla asuu yhteensä noin 50 000 ihmistä ja koko alueen työttömyys on Manner-Suomen alhaisin, joulukuussa 4,5%. – Seutumme on ollut täystyöllistetty jo kauan aikaa ennnen pandemiaa ja olemme jo syksystä asti olleet takaisin niissä samoissa luvuissa. Seudun monipuolinen yritysrakenne on jälleen osoittanut vahvuutensa ja sinnikkyytensä. Meilläkin on aloja, jotka kärsivät edelleen pandemian aiheuttaneista taloudellisista vaikeuksista ja tappioista ja näiden palautuminen on hitaampaa. Mutta vahva ja monialainen valmistusteollisuutemme on pystynyt toimimaan lähestulkoon entiseen tahtiin. Joissakin yrityksissä on muun muassa rekrytoitu enemmän henkilökuntaa kuin aiemmin, summaa Heidi Matinlassi, joka toimii Pietarsaaren seudun Kehittämisyhtiö Concordian hankepäällikkönä Talent Insights -hankkeessa.
UusioUra-rekrytointitapahtumassa seudultamme olivat mukana esiintymässä myöskin voimakkaasti kasvavat ja investoivat yritykset Fresh Servant ja Mirka.
Fresh Servant työllistää tällä hetkellä noin 500 työntekijää, ja tarvitsee runsaasti lisää työntekijöitä vastatakseen kasvutavoitteisiinsa. Erityisesti Hetki-tuotteista tunnettu Fresh aloitti viime vuonna 25 miljoonan euron investoinnit Pedersöressä sijaitsevaan yksikköönsä. Investoinnit tulevat tuplaamaan tuotantokapasiteetin. UusioUrassa HR-kehittäjä Jenni Kuusisto kertoi Freshin työvoimatarpeen moninaistuvan tulevaisuudessa entisestään, koska digitalisaatio ja automaatio lisäävät asiantuntijatarvetta. Kasvun myötä työpaikkoja avautuu jatkuvasti lisää eri osastoille – Tällä hetkellä etsimme ostajaa, tuotannon esihenkilöitä, kunnossapidon asentajia ja kehitysinsinööriä sekä noin 150 kausi- ja kesätyöntekijöitä erilaisiin tehtäviin, luettelee Jenni Kuusisto.
Mirka Oy, jonka pääpaikka sijaitsee Jepualla, Uudessakaarlepyyssä, valmistaa maailmanluokan ratkaisuja pintakäsittelyyn ja tarkkuushiontaan. Tällä hetkellä Mirka työllistää yli 900 ihmistä ja uusien investointihankkeiden, niin Pietarsaaressa kuin Jepualla, myötä työvoiman tarve lähivuosina kasvaa noin 150 henkilöllä. UusioUra-tapahtuma toimi heille hyvänä mahdollisuutena levittää tietoa Mirkasta työnantajana uudelle kohderyhmälle. – Työvoimatarpeemme on tällä hetkellä jo monipuolista. Etsimme niin neulojaa, Technical Sales Specialistiä, esimiestä logistiikan suunnitteluun, IT-osastolle Support Specialistia, palkanlaskijaa ja Production Implementation Engineer:iä, rekrytointipäällikkö Henrik Bergström toteaa, ja unohtamatta yli sataa kesätyöpaikkaa eri tehtäviin.
Pietarsaaren seutu esiintyi tapahtumassa uudistetulla brändillään, kun keltainen pallo logossa sai jäädä mutta iskulause oli saanut uuden muodon ”Maailman paras paikka.” Aluemarkkinointi onkin tärkeä osa työvoiman houkuttelua, ja yleensä keskustelut rekrytointimarkkinoilla työpaikkojen lisäksi suuntautuvat myös itse elämiseen mahdollisesti täysin uudella ja tuntemattomalla paikkakunnalla. Millaisia asumismahdollisuuksia ja niiden hintataso, koulut, päivähoidot ja mitä vapaa-ajan mahdollisuuksia kyseiseltä paikkakunnalta löytyy? Näissä keskusteluissa on oiva paikka myös kertoa seudun ominaisuuksista, kuten myös itse UusioUran päälavan puheenvuorossa, jota kuunteli lähes 700 tapahtumaan osallistujaa. Pietarsaaren seudulla on ainutlaatuinen ilmapiiri, joka lähtee yhdessä tekemisen meiningistä. Vapaa-ajallakin teemme asioita yhdessä, tästä kertoo yli tuhat rekisteröitynyttä yhdistystä ja seuraa. Kulttuuri- ja liikuntatarjonta on laaja ja harrastajia paljon. Meren ja kauniin luonnon luoma tunnelma ovat erityisiä. Ja se mikä eroaa pääkaupunkiseudusta vieläkin enemmän ovat lyhyet etäisyydet ilman autojonoja, sinulla on työpäivän jälkeen enemmän aikaa harrastuksiin ja vapaa-aikaan.
UusioUran kävijöistä eräs kommenteista kuului, että ”Hienoa! Minusta kuulostaa hyvältä! Ajelin viime kesänä rannikolla ja ihastuin Pietarsaareen, mereen, puutaloihin. Töitäkin näyttäisi olevan.” Miksi siis et ottaisi iskulauseestamme ja koko seudun visiosta 2040 vaarin ja – Tule, viihdy ja onnistu maailman parhaassa paikassa.
Kristiinankaupunki johtaa omaa osaansa Talent Insights -hankeesta yhteistyössä meidän kanssamme. Kristiinankaupunki on huomattavasti pienempi kooltaan kuin kumppaninsa Pietarsaaren seutu, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että heidänkin työnantajat tarvitsevat osaavaa työvoimaa. Suurin pula on hoito- ja ravintola alan lisäksi pienissä metalli ja tuotanto alan yrityksissä. Tarvetta on tällä hetkellä niin kesätyöntekijöistä kuin niin kesätyöntekijöistä kuin vakituisista työsuhteista sekä oppisopimus työntekijöistä, kertoo Richard Lähteenmäki, joka toimii Talent Insights -hankepäällikkönä Kristiinankaupungin Elinkeinokeskuksessa. Meillä ei myöskään ole kolmannen asteen koulutusta, joten nuoret joutuvat hakeutumaan muualle kouluttautumaan, ja riskinä on, etteivät he palaa enää kotiseudulleen opiskelujen päätyttyä. Itsekin asuin perheineni kymmenen vuotta pääkaupunkiseudulla, eikä tarkoituksena ollut palata takaisin. Mutta minullakin, kuten monella muulla kaltaisellani elämän arvot muuttuivat perheen perustamisen jälkeen. Muutimme Kristiinankaupunkiin elämisen helppouden, sujuvuuden ja turvallisen elinympäristön vuoksi. Työ ja vapaa-aikani ovat mielekästä, lapset voivat pyöräillä kavereilleen ja luonto ja meri ovat kivenheiton päässä. Kuten Richard ja hänen kolleegansa Heidi toteavat esityksissään – Ehkä muutto Kristiinankaupunkiin (tai Pietarsaaren seudulle) voisi olla sinunkin elämäsi paras päätös?
Lue lisää kotisivuiltamme ja ota yhteyttä:
www.pietarsaarenseutu.fi ja www.kristiinankaupunki.fi
Tiistaina järjestetyssä kolmannessa, ja ensimmäistä kertaa digitaalisessa, rekrytointitapahtumassa UusioUrassa esiintyneet Pietarsaaren seutu ja Kristiinankaupunki olivat valmistautuneet tapahtumaan yhteishankkeen Talent Insightsin raameissa. Hanke on jatkoa edelliselle yhteishankkeelle ja tavoitteena ovat muun muassa lisätä osaavan työvoiman saatavuutta, toimia lisääntyneen sisäänmuuton puolesta sekä kehittää yritysten työnantajaimagoa. Rahoittajana 27kk:n mittaiselle hankkeelle, joka alkoi 1.10.2021, on Euroopan maaseuturahasto Pohjanmaan ELY:n kautta.