Markku ja Pamela Koski ovat kotiutuneet Pietarsaareen. Pojat Elias ja Aksel saavat kasvaa hiljattain remontoidussa talossa Skutnäsissä.
– Lasten ansiosta on ollut helppo päästä mukaan uusiin ympyröihin ja tavata uusia ihmisiä.
Pamela Koski arvostaa harrastustarjontaa.
Sekä Elias että Aksel käyvät musiikkileikkikoulua. Elias myös luistelee kerran viikossa ja osallistuu parkouriin. Parkour on ruotsinkielisen työväenopiston järjestämä ja suomenkielinen Pamela kertoo uskaltaneensa jopa alkaa puhua hieman ruotsia muiden vanhempien kanssa.
– Minusta pietarsaarelaisilla on ihana suhtautuminen kieleen. Kukaan ei liiemmin pohdi, puhuuko joku suomea vai ruotsia, hän sanoo.
Molemmat pojat ovat käyneet englanninkielisessä päiväkodissa ja Elias on nyt aloittanut päiväkoti Alman kielikylpyryhmässä.
– Tuntuu hyvältä, että pojilla on mahdollisuus kaksikielisyyteen.
Töiden suhteen muutto Pietarsaareen kävi sujuvasti. Sekä Markku että Pamela työskentelevät valaistusalalla – Markku key account managerina ja Pamela tuotekehittäjänä. Tällä hetkellä molemmat tekevät etätöitä ja käyvät Helsingissä työpaikkojensa pääkonttoreissa pari kertaa kuussa.
– Ennätin työskennellä muutaman vuoden ennen muuttoa, tunnen kollegat ja olen tottunut työkulttuuriin, joten kotoa käsin työskentelyä oli sujuva jatkaa, Pamela Koski sanoo.
Remontoidessaan vanhaa taloa Skutnäsissä he sisustivat samalla kotitoimiston autotallirakennukseen. Siellä on Markun työtila, kun taas Pamela työskentelee sisällä talossa. Etätyöllä on luonnollisesti hyvät ja huonot puolensa, mutta Markku ja Pamela Koski arvostavat arjen ja logistiikan sujuvuutta.
– Pojat on nopea viedä päiväkotiin, vaikka lähtisin pyörällä, sanoo Pamela Koski.
Haastattelun aikana Elias ja Aksel ehtivät ottaa legonsa esille. Pitkään he eivät kuitenkaan pysy paikallaan.
– Heillä on aika tavalla energiaa ja juuri nyt poikien kanssa vietetty aika ja heidän harrastuksensa ovat etusijalla. Kävelemme usein Vanhaan satamaan, joka on yksi lempipaikkojamme – kaikkina vuodenaikoina. Täällä on paljon tutkittavaa ja odotamme innolla alueen tulevaa kehittämistä, sanoo Markku Koski.
Markku ja Pamela huolehtivat siitä, että ehtivät myös itse hengähtää. Markku vetää mielellään juoksukengät jalkaansa ja tekee lenkin Fäbodan poluilla, Pamela puolestaan tapaa mielellään ystäviään Mannerheimin lastensuojeluliiton yhdistyksessä.
– Meillä on myös tapana syödä lounasta yhdessä kaupungilla arkisin.
Kun he haluavat viettää aikaa kahden kesken, Markun vanhemmat toimivat mielellään lapsenvahtina. Jälleen yksi hyvä puoli täällä asumisessa.
Haluatko tietää lisää Pietarsaaren seudun työ- ja asumismahdollisuuksista?
Tutustu seudun avoimiin työpaikkoihin ja elämään Pietarsaaren seudulla.
#maailmanparaspaikka #pietarsaarenseutu #elämänlaatu #etätyö