Pedersören kunnan vastuullisuuskertomus

Pedersöre Värmen uusi biolämpökeskus on osa Pedersören määrätietoista strategiaa luopua öljystä ja korvata sitä uusiutuvilla energianlähteillä kiinteistöjen lämmittämiseksi.

Pedersöre Värmen toimitusjohtaja Kjell Gripenberg.

Pedersöre Värmen uusi biolämpökeskus on osa Pedersören määrätietoista strategiaa luopua öljystä ja korvata sitä uusiutuvilla energianlähteillä kiinteistöjen lämmittämiseksi. Uudessa laitoksessa käytetään pääsääntöisesti puuhaketta, joka on peräisin lähialueen metsistä. Kaukolämpöverkko kattaa mm Pännäisten keskustan, teollisuusalueen, urheilukeskuksen ja Sursik-mäen kiinteistöt.

Lämpölaitoksen vuositeho on noin 12 GWh. Pedersören kahdeksan kaukolämpölaitoksen vuosituotanto on yhteensä 23 GWh.

– Se vastaa noin 30 miljoonaa litraa öljyä kymmenessä vuodessa. Olemme siis korvanneet suuren määrän lämmitysöljyä kotimaisella hakkeella. Olemme energiantuotannon edelläkävijöitä, kun otetaan huomioon kuinka laaja-alainen kunta Pedersöre on, sanoo kunnan konserniyhtiön toimitusjohtaja Kjell Gripenberg.

Hän ennustaa, että kaukolämpötoimintaan on tulossa sekä lämpöpumppuja että biokaasua. Aurinkopaneeleja käytetään jo – Ax-kiinteistön katolle on asennettu noin 170 aurinkopaneelia.

– Aurinkoenergia kattaa esim. kiinteistön jäähdytyksen 100-prosenttisesti.

Tietosuoja

Käytämme sivuillamme evästeitä takaamaan sen, että palvelumme on tehokas ja käyttäjäystävällinen. Sivuston tallentamia evästeitä voidaan käyttää tilastotietojen tuottamiseen sekä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi eri päätelaitteilla.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä käytetään sivuston kieliversioiden käyttöön ja hallintaan ja sivuston ylläpidon hallintaan.

Kolmannen osapuolen evästeet

Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Evästeiden avulla kerätään tietoja esim.
- sivuston kävijämäärästä
- käytetystä selaimesta
- käytettävistä sivustoista ja toiminnoista