Laatu joka kestää

Materiaalivalinnat ja suunnittelu, jotka takaavat tuotteelle mahdollisimman pitkän eliniän. Siinä on yksi Ekerin vihreän menestyksen salaisuuksista.

Ekerin asennushallin luona on rivissä kuorma-auton perävaunuja, valmiina lähtemään asiakkaiden luo. Ennen kuin ne kuitenkaan ovat täysin valmiita matkaan, takaoveen liimataan vielä tarra, jossa lukee Net Zero Manufacturing.
– Nyt olemme päässeet niin pitkälle, että tehdas on täysin hiilineutraali. Viime vuonna päästömme olivat laskeneet 128 tonniin, mikä vastaa kymmenen yksityishenkilön päästöjä. Ylimenevän osan kompensoimme istuttamalla suolle puita, sanoo Daniel Asplund, laatu- ja aftersales -vastaava.

On kyse kilpailuedusta

Vuonna 2022 Ekerille myönnettiin Pietarsaaren seudun vastuullisuuspalkinto. Matka alkoi jo vuosia sitten. Daniel Asplund pitää huolta siitä, että hän oppii jatkuvasti uutta ja hän huomasi, että vastuullisuus oli yhtäkkiä kaikkien huulilla. Hän kävi kurssin oppiakseen lisää, teki aloitteen yrityksen menettelyohjeiden käyttöönottamisesta ja alkoi hitaasti mutta varmasti viedä kehitystä oikeaan suuntaan. Hän toteaa myös, että kyse on kilpailuedusta, että asiakkaat alkoivat kysellä, miten ilmastokysymyksiin suhtauduttiin. Kyse on kuitenkin myös ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta.

Alkuvaiheessa oleville yrityksille hänellä on tärkeä neuvo:
– Osallistukaa vastuullisuutta ja kestävyyttä käsitteleviin tapahtumiin oppiaksenne lisää. Ottakaa selvää, missä jo olette hyviä ja valitkaa sitten yksinkertainen ja hallittavissa oleva hanke. Onnistuminen antaa motivaatiota jatkoon, mutta muistakaa myös juhlistaa edistysaskeleita.
Ekeri on saavuttanut hiilineutraaliuden hakelämmityksen ansiosta, vaihtamalla biopolttoaineeseen ja pyörittämällä tehdasta vihreällä sähköllä. Seuraava askel on tarttua itse tuotteisiin ja suuri haaste ovatkin materiaalit.
– Olemme riippuvaisia suuripäästöisen teollisuuden teräksestä, mutta niin kauan kuin markkinoilla ei ole vaihtoehtoja, emme voi tehdä mitään. Fossiilivapaata terästä kehitetään parhaillaan ja toivon, että se pian on todellisuutta.
Suunnittelupöydällä on myös uusi ilmastointilaite – vanha kuluttaa turhan paljon energiaa – ja ilmalämpöpumput, joilla maalaamosta otetaan energiaa talteen.

Korjaus ja hyvä tuotesuunnittelu on kaiken A ja O

Huoltohallissa seisoo vierekkäin kaksi perävaunua. Toinen on ollut liikenneonnettomuudessa ja sen vaurioitunut seinä on vaihdettu. Toinen on palanut ja koko yläosa uudistetaan.
– Tässä on yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka ajattelemme pitkällä tähtäimellä ja kiertotalouden mukaisesti. Korjaamalla vaunut pidennämme niiden elinikää, sanoo Daniel Asplund.
Toisena esimerkkinä hän nimeää suunnittelun. Vaunun on tietenkin oltava mahdollisimman kevyt lastausta ajatellen – jos vaunu on kevyt, lastia mahtuu enemmän sallitun maksimipainon puitteissa. Mutta kyse on myös yrityksestä vähentää materiaalin määrää. Ekerin vaunut tunnetaan siitä, että ne voidaan avata sivusta, mikä on etu myös kestävyysnäkökulmasta – mitä helpompi lastata ja purkaa, sitä vähemmän tyhjäkäyntiä.
Entä sitten se vihreä tarra? Se on tapa näyttää, mitä priorisoidaan. Se on myös tapa kertoa tehtaassa päivittäin tehtävästä tärkeästä työstä – johon Daniel Asplund kannustaa myös kaikkia muita uskaltautumaan.

Ekeri – Keitä olemme?

Ekeri on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä pohjoismaisten perävaunu- ja puoliperävaunumarkkinoiden johtavista toimijoista. Valttikorttimme on nimeltään Easy Loading – sujuvat kuljetusratkaisut, jotka on helppo lastata avautuvien sivujen ansioista. Joka vuosi tehtaalta Pedersören Kolpista rullaa matkaan 700 vaunua. Ekerin perusti Bror Eklund vuonna 1945 ja se on edelleen perheomisteinen noin 300 työntekijän yritys.
www.ekeri.com

Lue muut vastuullisuuskertomukset

Tämä artikkelisarja on toteutettu osana CIT- Circular Insights and Transition-hanketta, jonka rahoittaa Euroopan Unionin aluekehitysrahasto, Pohjanmaan Liitto ja Pohjanmaan kehittämisyhtiöt.