Hävikkimateriaalista uudeksi muovikalvoksi

Koneenkäyttäjä pistää pitkälle liukuhihnalle mustia ja valkoisia muovinpaloja. Toisesta päästä tulee ulos hienoksi jauhettua muovia, joka sulatetaan ja saa uuden elämän. Rani Plastilla hyödynnetään kaikki.

Rani Plastin Teerijärven tehtaalla tuotanto perustuu nykyisin suljettuun tuotekiertoon. Kaikki muovijäte ja tuotannon hukkamateriaali hyödynnetään ja siitä valmistetaan uusia tuotteita. Hiljattain on oettu käyttöön uusi uudelleengranulointiyksikkö ja tavoitteena on jatkaa kierrätetyn muovin osuuden kasvattamista.

– Kaikki tuotteemme ovat nykyisin 100-prosenttisesti kierrätettäviä ja tulevan vuoden aikana tähtäämme siihen, että uudelleenkäytetyn materiaalin osuus olisi noin 25 prosenttia, joissain tuotteissa enemmän ja toisissa vähemmän, sanoo kestävyys- ja kehitysjohtaja Mats Albäck.

Uusi yksikkö lisää muovigranulaatin kapasiteettia noin 8 000 tonnilla vuodessa, mutta on samalla osa yrityksen pitkän aikavälin panostusta kestävämpään tuotantoon. Raaka-aineen säästämisen suhteen ollaan alusta saakka oltu tarkkoja, mikä on tarkoittanut myös kustannussäästöjä. Tämä on Mats Albäckin mukaan selkäytimessä ja jalostunut kiertotalousajatteluksi. Hän sanoo, että Rani Plastilla on tuottajana suuri vastuu, mutta myös mahdollisuuksia näyttää muille mallia.

Meidän on kehitettävä kierrätettäviä tuotteita

– Kiertotalousajattelu alkaa jo tuotekehityksestä ja suunnitteluprosessista. Meidän on kehitettävä kierrätettäviä tuotteita, mutta myös tuotteita, jotka voidaan valmistaa uudelleenkäytetystä materiaalista. Tämä tarkoittaa tiivistä yhteistyötä sekä raaka-ainetoimittajiemme että asiakkaittemme kanssa. Koska meillä on kiertotaloustyöskentelystä pitkä kokemus, meidän roolimme on usein esitellä ratkaisut.
Oman materiaalin kierrättäminen toimii hyvin, mutta haasteita liittyy muiden tuottaman jätteen hoitamiseen. Kuluttajajätteiden muovi on lajiteltava ja pestävä, mikä on melko mittava prosessi, eikä Rani Plastilla ole siihen omaa laitosta. Sama koskee myös esimerkiksi maatalousmuoveja, jotka sisältävät sekä multaa että rehujäännöksiä. Tämän tyyppinen materiaali ostetaan ulkopuolisilta, valmiiksi uudelleen granuloituna.

Muovi on aika pieni osa hiilijalanjälkeämme

Rani Plastille kestävyyteen kuuluu myös vastuu lähiympäristöstä. Tehtaan hiilijalanjälkeä on seurattu tarkkaan jo joitakin vuosia. Koska muovi sekä sulatetaan että jäähdytetään, ala on yleisesti ottaen hyvin sähköenergiaintensiivinen.
– Olemme siirtyneet päästöttömään sähköön ja uuteen yksikköön on asennettu aurinkopaneelit. Mutta muutakin on tehtävissä. Yksi asia on trukkien vaihtaminen biokaasulla toimiviin malleihin ja biokaasun käyttäminen painatusprosesseissa. Sähkökäyttöiset ajoneuvot ovat toinen mahdollisuus.
Mats Albäck huomauttaa myös, että muovi on turhaan saanut huonon maineen.
– Oikeassa paikassa ja oikein käytettynä muovi on ylivoimainen pakkausmateriaali, esimerkiksi elintarvikkeiden pakkaamisessa.
Tosiasia on myös, että muovi on aika pieni osa henkilökohtaista hiilijalanjälkeämme. Mats Albäck ottaa esille tutkimuksen, joka osoittaa, että muovi muodostaa eurooppalaisen keskivertokuluttajan jalanjäljestä 0,6 prosenttia, kun taas lämmityksen osuus on 18 prosenttia, auton 14 prosenttia ja ruuan 14 prosenttia. Suurin syyllinen on kulutus 25 prosentilla.
– Minulla on tapana sanoa, että on hyvä pohtia omaa kulutustaan säännöllisin väliajoin.

Rani plast – Keitä olemme?

Rani Plast toimii pakkausteollisuudessa ja sen juuret ovat vahvasti kotipaikalla Teerijärvellä. Olemme erikoistuneita teollisuuden ja maatalouden pakkauskalvoihin. Kuulumme perheomisteiseen, kansainväliseen Rani Group -konserniin, joka nykyisin omistaa yhdeksän tehdasta viidessä maassa. Konsernilla on noin 1000 työntekijää, sen liikevaihto on yli 300 miljoonaa euroa ja konsernin tuotteita viedään yli 50 eri maahan.

www.raniplast.com

Lue muut vastuullisuuskertomukset

Tämä artikkelisarja on toteutettu osana CIT- Circular Insights and Transition-hanketta, jonka rahoittaa Euroopan Unionin aluekehitysrahasto, Pohjanmaan Liitto ja Pohjanmaan kehittämisyhtiöt.