Elämä Pietarsaaren seudulla

Tutustu Mira Tallgårdiin, joka työskentelee apulaisrehtorina ja erityisopettajana Pietarsaaren Kielikylpykoulussa

Kolme hienoa asiaa Pietarsaaren seudulla Miran mukaan:

1. Kaksikielisyys on rikkaus. Ja kielikylpyoppilaille, joiden kanssa Mira työskentelee, on luonnollista oppia sekä suomea että ruotsia.

2. Pienellä paikkakunnalla sinusta ollaan kiinnostuneita, ja esimerkiksi koulun kautta pääsee helposti sosiaalisiin ympyröihin.

3. Mahdollisuudet päästä ulkomaille ovat hyvät.

Nimi: Mira Tallgård, syntynyt Göteborgissa, Ruotsissa, täysin suomenkieliseen perheeseen, mutta kasvanut Oulussa. Mira on asunut oman perheensä kanssa Kruunupyyssä jo monta vuotta.

Työ: Apulaisrehtori ja erityisopettaja Pietarsaaren Kielikylpykoulussa, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2001.

Opiskellut: Luokan- ja erityisopettajaksi Vaasassa.

Perhe: Olav Tallgård, kotoisin Kruunupyystä, ja lapset Oliver, 17 vuotta, Jemina, 15 vuotta ja Clara, 11 vuotta.

Asunto: Asunut vuodesta 2007 omassa kivitalossa, jonka he ovat rakentaneet itse ja jossa on iso terassi keväästä ja kesästä nauttimiseen. Koti sijaitsee Kruunupyyn keskustassa, urheilukentän, koulun ja jäähallin läheisyydessä.

Vapaa-aika: Viettää normaalioloissa mielellään aikaa ystävien kanssa ja tekee aika ajoin käsitöitä, esimerkiksi olkihimmeleitä. Sisustus ja design ovat myös lähellä sydäntä. Perhe nauttii kesällä puutarhassa oleskelusta ja viettää aikaa myös kesämökillään Luodonjärven äärellä.

Kulkuneuvot: Perhe ajaa aina kun mahdollista kimppakyydillä Pietarsaareen, jossa sekä Mira ja Olav ovat töissä. Olav OMI Clinicillä fysioterapeuttina ja Mira juuri valmistuneessa Kielikylpykoulussa. Vanhin poika opiskelee Optimassa ja kulkee aamuisin samalla kyydillä, mutta palaa usein iltapäivisin bussilla kotiin. Olav pyöräilee joskus kotiin Kruunupyyhyn, mistä tulee noin 25 km pituinen matka.

Unelmoi: Matkustamisesta. Perheellä on ystäviä Etelä-Italiassa, joiden luona heillä on tapana vierailla noin joka toinen vuosi, ja nyt on kaipuu päästä matkustamaan sinne tai jonnekin muualle.

 

Täältä voit lukea lisää töistä ja yrityksistä seudullamme.

Tutustu Daniela Mårtensoniin, Tutkimus- ja kehityspäällikkö Centria-ammattikorkeakoulussa

Kolme hienoa asiaa Pietarsaaren seudulla Danielan mukaan:

1. Helppo luoda kontakteja ja verkostoitua, niin ammatillisesti kuin yksityishenkilönä.

2. Mielenkiintoisia organisaatioita, yrityksiä ja työpaikkoja kansallisilla ja kansainvälisillä kontakteilla, joiden ansiosta on mahdollista tehdä töitä myös etänä.

3. Hyvä energia ja helppo löytää tekemistä vapaa-aikana, omista mielenkiinnon kohteista riippumatta.

Nimi: Daniela Mårtenson, kotoisin itäiseltä Uudeltamaalta, asunut Pietarsaaressa 10 vuotta.

Työ: Tutkimus- ja kehityspäällikkö Centria-ammattikorkeakoulussa. Hänen tiiminsä on Ylivieskassa, Kokkolassa ja Pietarsaaressa, ja he työskentelevät yrittäjyyden ja hyvinvoinnin parissa.

Opiskellut: Valtiotieteitä Åbo Akademissa Turussa.

Perhe: Janne Toivonen, kotoisin Pedersörestä ja lapset Elis 9 vuotta ja Aina 6 ½. Koko perhe on kaksikielinen, he puhuvat suomea ja ruotsia.

Asunto: Oma huoneisto keskustassa. Pitää mukavan kaupunkiasumisen antamasta tunteesta.

Vapaa-aika: Kesämökki Luodossa, joka on myös syy siihen, että he muuttivat seudulle. Vahva ja monipuolinen kiinnostus puutarhanhoitoon toteutuu mökillä eri puulajien ja kasviharvinaisuuksien parissa. Nauttii terveysliikunnasta ja niin työhön liittyvästä kuin vapaa-ajan lukemisesta. Lapset ovat nyt mukana muun muassa Pietarsaaren uimareissa ja minisulkapallossa Pietarsaaren suomenkielisen työväenopiston kautta. Jannen intohimona ovat metsä ja luonto.

Kulkuneuvot: Liikkuu polkupyörällä säässä kuin säässä, vuodenajasta riippumatta. Perhe pärjää hyvin yhdellä autolla. Bussit Kokkolaan, jonne hän liikkuu välillä työn merkeissä, ja Uuteenkaarlepyyhyn, jossa hänen miehensä työskentelee kunnan ympäristötarkastajana, kulkevat täysin heidän aikatauluihinsa sopivasti.

Unelmoi: Todella isoista 40-vuotisjuhlista tänä vuonna!

”Missä muualla isot, ihanat juhlat elämäänsä kuuluvien ihmisten kanssa järjestäisi, jos ei nimenomaan täällä?!” –Daniela Mårtenson

Täältä voit lukea lisää töistä ja yrityksistä seudullamme.

Tässä on Hauke Carstensen, R&D Engineer Amada Automation Europella

Kolme hienoa asiaa Pietarsaaren seudulla Hauken mielestä:

1. Seudun upea luonto rannan ja meren läheisyydessä.

2. Helppo saavutettavuus sekä yksityisesti että liikeasioissa Kruunupyyn lentokentän ansiosta.

3. Talojen ja maan hintataso on monia paikkoja alhaisempi, minkä ansiosta voit omistaa kotisi ja luoda haluamasi elämäntyylin.

Nimi: Hauke Carstensen, kotoisin Schleswig-Holsteinista Pohjois-Saksasta, Tanskan rajalta. Hän on asunut myös Uppsalassa Ruotsissa 2010–2018 ja asuu nyt Uudessakaarlepyyssä perheensä kanssa, vuodenvaihteesta 2018–2019 lähtien.

Työ: R&D Engineer Amada Automation Europella Pännäisissä, Pedersöressä. Hän viihtyy hyvin kehitykseen liittyvissä työtehtävissään. Suurin osa voidaan tehdä etänä. Yrityksellä on myös yhteyksiä Eurooppaan ja Saksaan, joten Haukella on hyötyä työssään alkuperästään ja kielitaidostaan. Hänen on myös ollut helppo oppia ruotsia.

Opiskellut: Materiaalifysiikkaa Uppsalassa, josta hänellä on myös tohtorin tutkinto ja jossa hänet on palkittu innovaatioistaan.

Perhe: Maria, omaa sukua Fors, on kotoisin Uudestakaarlepyystä, mutta opiskellut kotieläintiedettä Uppsalassa ja työskentelee nyt Aktion Österbottenissa Leader-hankkeessa Pännäisissä. Lapset Arvid 4 vuotta ja Martha 6 kuukautta. Perheessä vanhemmat puhuvat saksaa ja ruotsia lasten kanssa ja keskenään englantia.

Asunto: Perhe asuu juuri nyt Uudessakaarlepyyssä, mutta he ovat juuri saaneet avaimet hirsitaloon Sokaluodossa, jonka he aikovat kunnostaa. Talo on 1940-luvulta ja sen sijainti on idyllinen lähellä luontoa.

Vapaa-aika: Perheen ohella leijalautailu on Hauken suuri kiinnostuksen kohde sekä kesäisin että talviaikaan. Sekä Storsand Monäsin kylässä, että Fäboda Pietarsaaressa ovat hyviä paikkoja leijalautailulle. Marialla on oma hevonen ja muutoin lapsiperhearki vie suurimman osan heidän vapaa-ajastaan.

Kulkuneuvot: Potkulauta, joka oli uutta Haukelle. Kulkuneuvo, jolla on hyvä mennä päiväkotiin nyt kun tehdään etätöitä. Muutoin maantiepyörä, silloin kun on aikaa ja pyöräilykausi. Aiemmin Hauke ja Maria kulkivat kimppakyydillä työpaikoillensa Pännäisiin.

Unelmoi: Päästä muuttamaan kunnostettuun kotiin ensi kesänä ja rakentaa elämä luonnon helmaan perheen ja muutaman lampaan ja kanan kanssa.

Täältä voit lukea lisää töistä ja yrityksistä seudullamme.

Tutustu yrittäjään Ida Kronholmiin joka johtaa Team Nordic Trail Finland -yritystä

Kolme hienoa asiaa Pietarsaaren seudulla Idan mukaan:

1. Hyvä paikka perheelle. Tarjolla on paljon toimintaa ja lähiseutu on rauhallinen ja turvallinen.

2. Suotuisa maantieteellinen sijainti. Tuntuu, että on lähellä kaikkea. Lento Helsinkiin tai Tukholmaan vie vain tunnin.

3. Pietarsaari on elävä kaupunki. Kulttuurielämä ja urheilutoiminta ovat elinvoimaisia. Niiden ansiosta tänne tulee ihmisiä muualta ja he edistävät monikulttuurista ympäristöä.

Nimi: Ida Kronholm. On asunut Pietarsaaressa perheensä kanssa neljätoista vuotta. Kasvanut Kruunupyyssä ja Uudessakaarlepyyssä. Asunut myös Vaasassa, Mieslahdessa, Uumajassa ja Mariefredissä.

Työ: Yrittäjä. Johtaa Team Nordic Trail Finland -yritystä yhdessä aviomies Björnin ja toisen osakkaan kanssa. Työskennellyt aiemmin kymmenen vuotta opettajana, rehtorina ja apulaisrehtorina eri kouluissa Suomessa ja Ruotsissa.

Opinnot: Koulutettu eräopas, erityisopettaja ja toimittaja. Tutkinto myös koulutusalan johtamisesta ja hallinnosta.

Perhe: Björn Kronholm ja lapset 15-vuotias Ebba, 13-vuotias Liam ja 11-vuotias Viggo.

Asunto: Asuu omakotitalossa Pietarsaaressa.

Vapaa-aika: Iso osa vapaa-ajasta kuluu jalkapallokentällä. Lapset pelaavat jalkapalloa ja Ida on yhden juniorijoukkueen fysiikkavalmentaja. Osa ajasta käytetään myös yrityksen pyörittämiseen ja juoksuharjoitteluun. Team Nordic Trail Finland -yrityksellä on juoksuryhmiä 25 eri paikkakunnalla Suomessa ja Ida kiertää joskus luennoimassa ja järjestää erilaisia tapahtumia näillä paikkakunnilla.

Kulkuneuvot: Polkupyörä on ykkösprioriteetti. Autoa käytetään harvoin.

Unelmoi: Että Pietarsaari on tukikohtamme, ja voisimme matkustaa vapaasti, ennen kaikkea Suomen ja Ruotsin välillä, ja lapset saavat turvallisen lapsuuden ja mahdollisuuden toteuttaa unelmiaan. Pietarsaari on hyvä ponnahduslauta tähän kaikkeen.

Täältä voit lukea lisää töistä ja yrityksistä seudullamme.